No niin, mistäs sitä aloittaisi ? :D
Täällä kirjoittelee -95 vuonna syntynyt naisenalku, jonka nokka suuntaa kohti Kainuun prikaatia
heinäkuun 4 päivä. Vielä ehtii panikoida.
Inttielämään
mukana seuraa 14-vuotiaana todettu suolistosairaus.Toivokaamme siis
että vatsani kestää, eikä tule häiritsemään palvelukseni suorittamista.
Helpolla ei ainakaan periksi anneta. :)
Blogin aloittaminen on ollut jo hetkisen mielessä ja nyt sen päätin pistää aluille, sillä palvelukseen astuminen lähenee mukavasti. Blogi tulee sisältämään ajatuksia ja kokemuksia palvelukseen hakemisesta, asepalveluksen suorittamisesta ja kaikesta muusta inttiin liittyvästä höpinästä.
Olen myös kokenut nämä blogit mukavaksi tiedonlähteeksi inttiin hakeville naisille, joten jos jotain ajatuksia taikka kysymyksiä joillakin vierailijoilla ilmenee, niin rohkeasti vain kysymään. Vastaan parhaani mukaan.
Koko hakuprosessihan oli suurimmaksi osaksi odottamista odottamisen perään, valintatilaisuudenkaan jälkeen tältä ei vältytty.
Odottaminen tuntui tuskalliselta, mutta se oli sen arvoista. Yllätykseksi tornilogolla varustettu kirjekuori tipahti postiluukkuun jo parin viikon kuluttua valintatilaisuudesta ja vieläpä kera hyvien uutisten. Sitä päivää oli odotettu. Kädessäni oli kerrankin ihan oma palvelukseenastumismääräys.
Onnea kaikille hakeneille omaan valintatilaisuuteen! Nauttikaa tästä hakuajasta, kaikki on vielä niin uutta ja jännää :)
Tämän vuoden hakuaika on jo päättynyt, mutta tässä tuleville hakijoille tarvittavat hakulomakkeet, jotka tulee toimittaa täytettyinä 1.3 mennessä omaan aluetoimistoon:
- Hakemus naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen
- Kyselylomake palvelusta ja terveydentilan tutkimista varten
- Lääkärinlausunto terveydentilasta
Erikoisjoukkoihin ja erityistehtäviin hakuohjeet löytää myös kätevästi puolustusvoimien sivuilta.
Näiltä sivuilta löytyy kaikki muukin tarpeellinen.
Päivitin sen verran jotta kokoan lyhyesti ylös mitä siellä valintatilaisuudessa tosiaan sitten tapahtuu. Monella tämä varmasti pyörii mielessä ennen määrättyä päivää.
1. Noin 1h mittainen infopaketti asepalveluksesta. Lisänä saattaa olla varusnainen kertomassa omia kokemuksia intistä + tilaisuudessa jaetun kyselylomakkeen täyttöä.
2. Joissain paikoissa pääsee kokeilemaan myös taisteluvarustusta.
3. Lääkärintarkastus. Ihan pikaisesti käydään läpi onko mikään saatujen tietojen jälkeen muuttunut yms. Jos löytyy jokin sairaus, niin saattavat tästä vielä kysyä pari kysymystä.
4. Haastattelu.Tärkeimmät kysymyksethän siellä ovat; mikä erä, mikä varuskunta, miksi? Kannattaa myös miettiä kumpi on itselle tärkeämpi erä vai paikka, sillä joskus näiden kahden välillä täytyy joustaa.
Heii aivan mahtavaa että löysin blogisi! :) Itsellä tässä kohta valintatilaisuus, joka kieltämättä vähän jännittää :D. Minkä ikäsenä tuli ekan kerran ajatus että kävisit armeijan? Mihin hommiin toivoisit pääseväsi sitten? :)
VastaaPoistaHeippa! Mukavaa että tänne eksyit :D Elä suotta jänskätä, hyvin se menee. Toki itsekkin menetin yöuneni ennen valintatilaisuutta, mutta hengissä selvittiin.
PoistaKiinnostukseni asepalvelusta ja maanpuolustusta kohtaan syttyi jo ennen kouluikää, ja se on siitä lähtien kulkenut mukana suunnitelmissa sairaudesta ja lääkäreiden varoituksista huolimatta. Eihän sitä koskaan tiedä ellei yritä, arvuuttelemaan en aikonut jäädä :D
Itselläni on todella monta aselajia/hommaa mitkä kiinnostaa, mutta kärkipäässä on sotilaspoliisi ja lääkintämies.Nämä soveltuvat kaikista eniten ammattiini/suunnitelmissa olevaan ammattiin. Ehdottomasti johtajakoulutus kiinnostaa ja parhaani mukaan sinne pyrin. :)
Moikka! Sama palveluspaikka samaan aikaan täälläkin, oot muuten eka nainen jonka tiiän menevän nyt II/16 KaiPr:iin! Itse tosin painiskelen vielä koulun ja intin välillä. Jospa se ylioppilaslakki vaihtus siinä kesällä sittenki barettiin :)
VastaaPoistaMoikka! Hei mahtava juttu, oletko miltä suunnilta tulossa? Moneen en ole itsekkään törmännyt, mutta eiköhän niitä tyttösiä siellä mukavasti paikan päällä ole :) Jos Facebookissa pyörit, niin siellä voi liittyä KaiPr ll/16-ryhmään. Liittyjiä siellä ei ainakaan oikein vielä näy, mutta alokasinfojen jälkeen tietoa ryhmästä menee varmaan paremmin tuleville alokkaille.
PoistaYmmärrykseni mukaan loppurutistus luokiossa sulla menossa (?) Onnea siis kirjoituksiin ja tottahan toki se lakki sieltä barettiin vaihtuu :)
II/2016 erässä lähtee myös tämä tyttö Kainuun prikaatiin :-)
VastaaPoistaMahtavaa löytää näitä blogeja, niin pääsee senkin avulla vähän fiilistelemään heinäkuuta