Viikko 4 - hikeä, hikeä ja hikeä

Neljäs viikko oli pelkkää soijaa ja paikasta toiseen juoksemista. Kyllä kilot karisee!
Välillä tuli tunne että kuolen tähän paikkaan, mutta kaikesta silti selvittiin.
Kyllä huomaa kuinka huonossa kunnossa sitä onkaan. Jos mahdollista niin ehdottomasti suosittelen treenaamaan ennen inttiä niin paljon kuin mahdollista. Vedän takaisin sanani siitä että intissä pärjää ihan perus kunnolla. Tai pärjäähän siellä, mutta kuolema käy moikkaamassa vain vähän useammin :D

Maanantaina harjoittelimme koko päivän toimintaa vihollisen suora-ammuntatulessa, irtautumista, epäsuoraltatulelta suojautumista, vartiomiehen toimintaa, viuhkapanoksen asentamista yms kivaa. Etenkin irtautuminen tuntui olevan monen mieleen, vaikka rankkaa olikin sykkiä pusikosta toiseen täystaisteluvarustus päällä. Illasta koitti ihme ja kumma vapaa-aika ja oli pakko hakea sotkusta palkinnoksi mehujäätä ja käydä moikkaamassa kavereita, jotka lähtisivät seuraavana päivänä nauttimaan morttileirin antimista.

Tiistaina aurinko porotti täydellä teholla ja etuaamupalan jälkeen poljimme ampumaradalle tuttuun tapaan täystaisteluvarustus päällä. Minulla on vihasuhde inttipyörääni, sillä se on aivan liian iso tällaiselle hobitille ja penkki on niin kova että saan aina ikäviä alapäävaivoja sillä polkiessani. Rynkkykin jumitti kumppariin vähän väliä ja olin lentää kyydistä moneen otteeseen :D Perille päästyä seisoimme jonkin aikaa auringossa muodossa odottamassa seuraavia käskyjä. Hien virtaamiselle ei näkynyt loppua. Silmälasitkin huuruintivat niin ettei eteensä nähnyt. Kaiken kukkuraksi vänrikki tuli kertomaan että ammunnat on peruttu ja joutuisimme polkemaan samantien takaisin kasarmille. Kassulla meille järkättiin muuta toimintaa ja saimmekin koko päivän ryynätä metsässä. Lähdimme myös jälleen marssille ja oli lähellä etten pyörtynyt kesken kaiken, sillä ilma oli todella tukala eikä henki kulkenut normaalisti. Marssimme jo leirillä olevien komppanioiden ohi ja siinä vaiheessa tuntui siltä että olisi ollut mielummin vaikka siellä metsässä kuin marssimassa kuoleman kielissä. Hiestä märkänä ja rättiväsyneinä nousimme illalla rappusia ylös luullen että pääsisimme suihkun kautta nukkumaan, mutta meille tulikin valmistautuminen vielä liikuntakoulutukseen.
Lähdimme porukalla hyppimään pitkin apinarataa ja tämän jälkeen pelaamaan jalkapalloa. Itselläni ja monella muullakin jäi pallon potkiminen välistä, sillä kroppa antoi periksi. Jalkani ei meinaa kestää hyppimisestä aiheutuvaa tärähtelyä eikä juoksemista, joten apinaradalla pomppiminen teki tehtävänsä.

Hiet kaikesta läpi

Keskiviikko menikin taisteluensiavun parissa. Koska olen kiinnostunut hoitaja ammatin omistavana lääkintämiehen hommista, tämä päivä oli ehkä yksi parhaista tähän asti. Toisen hikisiin housuihin käden tunkeminen ja riisuminen ei ollut ihan mielyttävintä puuhaa, mutta silti tehtävärastit saivat kyllä 5/5 arvion kaikilta meidän ryhmässä olleilta. Vieläkin kyllä ketuttaa kun en saanut palomiesotteella kaveria vietyä maaliin, vaikka ollaan sitä ennenkin 20 kiloa enemmänkin kanneltu samalla tavalla :D Osan päivästä myös kuivaharjoittelimme ampumista maaten, polviltaan ja seisaltaan, ampumataitotestiä varten.

Torstaina jälleen etuaamupalan kautta polkupyörillä ampumaradalle. Tällä kertaa pääsimme kerrankin ampumaan. Ammunnat meni omalta osalta kohdistuksien aikana todella hyvin. Mutta itse rk7 päin prinkkalaa. Pääsin juuri ja juuri läpi. 6/12 osumaa taulussa. Voin siis sanoa hyvästit jo kuntoisuuslomille ja kultaisille merkeille lomapuvussa :D

Loputtomia pakkiruokailuja!

Perjantaina jälleen pääsimme lomille. Aamusta harjoittelimme valaa varten lakki- päästä, lakki-päähän sekä ohimarssia. Päivän päätteeksi lähdimme vielä tasoryhmittäin juoksulenkille. Normi tarkastus kuvioiden jälkeen lomille lompsis. Lomakyytiin astuessa olo oli ihan normaali, mutta joudin jäämään kesken matkan pois, sillä vatsa meni ihan sekaisin ja oksennus lensi. Onneksi minut käytiin nappaamassa kyytiin ja pääsin vihdoin kotiin ja saunan kautta nukkumaan.

Ensi viikko alkaakin sitten meidän yksikön mosaleirillä ja loppuu valaan. Sitä päivää onkin odotettu!