Viikko 3 - särkylääkettä särkylääkkeen perään

Kolmen päivän lomat tuli rötvättyä ja maanantai yönä paluu kassun arkeen. Oli kuitenkin mukava päästä vaan suoraan nukkumaan, sillä flunssa ja väsähtänyt olo jatkui yhä.

Tiistaina herätessaä huomasin oikean jalkani olevan sen verran arka, että en voinut kävellä koko jalalla astuen ollenkaan. Kurkkukin alkoi olemaan taas niin kipeä, että särkylääkkeiden ja imeskelytablettien voimin mentiin koko päivä. Aamusta juostava cooperi ei innostanut yhtään. Päätin kuitenkin olosta huolimatta lähteä juoksemaan, vaikka tiesin että hyvää tulosta ei tänään saada. Pistin itselleni aamulla tavoitteeksi edes sen 2000m ja siihen sentään päästiin. 2020m jäi tulokseksi, joka kyllä harmitti, sillä tiesi että oikeasti pystyisi parempaan, mutta uudestaankaan ei päästä juoksemaan ennen koulutushaara valintoja. Meidät pistettiin kaiken päälle vielä juoksemaan takaisin yksikköön, sillä myöhästyisimme muuten lounaalta. Vaikka kuinka yritin pysyä muiden mukana, niin jäin silti jälkeen kiroillen jalkani kanssa. 
Olo paheni iltaa kohden ja suunnistamaan lähtiessä kurkku oli mennyt jo niin umpeen että en saanut lähes mitään sanoja suusta ja nielaiseminen tuotti sen verran kipua että välttelin sitä mahdollisimman pitkään.

Keskiviikko aamuna ajattelin kuitenkin jättää aamuvastaanoton väliin. Päätin osallistua spol testeihin vaikka halukkuuteni niihin hommiin ei enää kukoistanut ja tiesin että 2020m cooper tuloksella sisään ei päästäisi kuitenkaan. Voiko ihminen typerämpi olla!! :D Kurkku oli sentään parempi, mutta jalka taas sitten entistä kipeämpi ja kipu ylsi jo lonkkaan asti.
Itse testeistä en voi kertoa sen tarkemmin, mutta varmaan rankinta mitä koko palveluksen aikana tulee kokemaan. Useita pyörtyi matkalla ja oksennuskin lensi yhdellä sun toisella. Itkuhan siinä itselläkin pääsi. Osa minusta halusi keskeyttää, sillä kipu oli niin valtava, mutta suurempi osa ei vaan antanut siltikään periksi. Jos oikein ymmärsin niin haastattelussa sanoivat että pääsyni jäi vain cooperista kiinni, sillä naisilta vaadittin 2400m tulosta. Tämä oli kuitenkin haluttomuuteni takia vain helpotus kuulla.

Torstaina kamppailin jälleen  aamulla itseni kanssa siitä, että menenkö ilmottautumaan aamuvastaanotolle vai en. Ja kuinka kävikään...kipugeelit jalkaan, särkylääkkeet naamaan ja matka jatkui muiden mukana. Av on minulle niin suuri peikko, että sinne ei kyllä mielellään mene. Päivän ohjelma oli lähes kokonaan vain täystaisteluvarustus päällä rämpimistä. Meille pidettiin tehtävärata aiheista ; eteneminen tulikosketukseen, kertasinko, käsikranaatti, telamiina ja suojeluvaroitus sekä suojeluhälytys.

Illasta jonotimme vielä rasteille, joidenka sisällöstä emme ennestään tienneet ja huoneeseen astuessa täytyi pyrkiä olemaan mahdollisimman noheva johtaja ja toimimaan tilanteessa oikein. Tulokset kirjattiin ylös ja nämä sitten vaikuttavat tuleviin päätöksiin. Koska en ole ilmoittautunut olevani johtajakoulutukseen halukas, pystyin ottamaan sen illan vähän rennommin kuin he jotka sinne pyrkivät. Tämän ryynäämisen jälkeen uni tuli kyllä äkkiä. En herännyt edes siihen kun meidän kokelaat saapuivat takaisin Haminan pyörteistä Kajaaniin.

Perjantai päivä meni normaaliin tapaan asetta puhdistaen/ tarkastaen ja yksikköä siivoten. Teimme myös P2b-kokeet ja harjoittelimme valalaulua. Tällä kertaa pääsimme sentään ajoissa lomille.

Nyt on yritetty lepuuttaa jalkoja mahdollisimman paljon, sillä ensi viikosta luvattiin fyysisesti raskasta. Toivottavasti jalka kestää ja ennen kaikkea toivottavasti vatsani kestää! Näiden särkylääkkeiden ja stressin jälkeen ei ole ollut kovin hääppöinen olo silläkään. Vatsa kipeä ja sekaisin ja täytyisi kohta vielä 5,5 tuntia istua linkassa. Saa nähdä miten naisen käy.