torstai 23. maaliskuuta 2017

OHI ON 255!

Vieläkään en asiaa pysty uskomaan, mutta niinhän se vain on että reservissä sitä jo ollaan. Ikävä takaisin kasarmin arkeen on todella suuri. Jos saisin valita menisin ehdottomasti takaisin uudestaan ja uudestaan. Ei sitä ihan turhaan sanota että intti on elämän parasta aikaa.


Niin kuin kuvasta voi päätellä, onnistuin ylenemään korpraaliksi palvelukseni aikana. Itselle tämä tuli hieman yllätyksenä, sillä en osannut enää odottaa moisia nappuloita kaiken sen tappelun jälkeen mitä harrastin kouluttajani kanssa :D  Kenttäsairaanhoitajat olivat kuitenkin tykänneet ja suositelleet minulle tätä nakkiauraa. Näin ollen kapteeni ylensi kaksi varusmiestä muodon edessä, hyvin suoritetun palveluksen ja johtajakyvykkyyden ansiosta.
Viimeiset viikot jatkuivat tuttuun tapaan punkan pohjalla pyörien. En olisi ikinä uskonut että intin aikana kerkiäsi saamaan "makuuhaavoja". Mutta kyllä viikon kun siinä makasi räpläten vaan kännykkää, alkoi kyynärpäät  ja lonkat olemaan ihan kosketusarat.


Jotain pientä oli kuitenkin meille kotiutuvillekkin tarjolla viimeisillä viikoilla. Kotiutusammunnathan oli ammuttava, ja ei....tuttuun vanhaan tapaan jäi yhdestä taas kiinni se kultainen ampujanmerkki. Samperi sentään. Ammunnat nyt kuitenkin näin muuten meni ihan mukavasti ja oli ihan kiva kuulla ylikersantilta, jotta jos en kotiutuisi hän haluasi minut suojausjoukkueeseen tarkka-ampujaksi.....vaikka nooh ei tällä kertaa  se meikäläisen att mikään paras suoritus ollutkaan :D

Kohdistukset:                                  
1. 10,9,9 / 2. 9,8,7 / 3. 10,9,9,8 
ATT:
9,9,8,8,8,8,8,7,7,7 (2 ohi)

Kotiutus cooper ja lihaskunto jäi minun osalta pois tämän jalan takia, joten niistä ei valitettavasti ole kerrottavaa. Kunto on kyllä varmasti huonontunut kun ei ole saanut treenata normaalisti 5 kuukauteen. Paino on kuitenkin intin aikana laskenut kaikesta huolimatta. :P

Viimeistä kertaa...puolisoni...viimeistä kertaa.

Normaalisti varmaan aamujen vähentyessä pitäisi olla todella onnellinen siitä että kaikki on kohta ohi ja voi vain heittää kurkkusalaatit ja kaikki se roina varusvarastolle. Meillä se meni kyllä kuitenkin siihen että itkua pidäteltiin joka päivä ja laskuria katsoessa alkoi ihan ahistamaan että kohta on mentävä. Kyllä siinä välillä mietti millä keinoilla voisi jäädä edes vähän pidemmäksi aikaa, onko aivan pakko lähteä. Mutta ei auta, kaiken kivankin on joskus loputtava.

Varustemouho
Viimeiset päivät kului kotiutustarkastusten ja varusteiden palautuksen parissa. En olisi uskonut että kaikesta tuosta kamasta luopuminen tuntuisi niin hirveältä ja väärältä! Tuntu ihan kuin justiin vasta olisin hakenut ne kaikki enismmäistä kertaa hiestä märkänä rappusiin kompastellen ihan outoon uuteen kotiini.


Hiljaiseksi vetää tämä kaikki....sanat ei riitä kertomaan. Kaikki ne vaikeimmatkin päivät tuntuvat mahtavilta ja eläisin ne uudestaan vaikka heti. Päivääkään en vaihtaisi. Palvelus ei ihan mennyt niin kuin suunnittelin. Olisin voinut antaa itsestäni enemmän, kunhan tämä jalka ei olisi sanonut itseään irti. Sain kuitenkin todella mahtavia ihmisiä elämääni, ja tunnen itseni paljon paremmin. Intti kasvatti ihmisenä aivan valtavasti.

Jos siellä joku harkitsee asepalvelukseen menoa, suosittelen lämpimästi. Tuskin tarvitsee katua.
Mutta niinhän se vain on, että ei tässä auta kuin lähteä kohti uusia haasteita.

Reservin korppi kiittää ja kuittaa !  
"Tänne kuulun mut pysty en jäämään"

👌❤

4 kommenttia:

  1. Lähtikö perintö kiertoon ��?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähti lähti :P Ja väsättii vähä lisääkin :)

      Poista
  2. Kiitos mukavasta blogista. Olen mielenkiinnolla seurannut inttiuraasi, tyttäreni on siellä tällähetkellä myös. Myötätuulta elämääsi ja kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla. Kiitos samoin ja tsemppiä tyttärelle. :)

      Poista